parateksti

ra paratexte; en, ru paratext; sa Paratext, kr para- rinnakkais-; la textus kudos; kynnysteksti, lämmittelyteksti, taukoteksti, välittäjäaine, seinäruusu, piika, reppana -

Wednesday 23 June 2010

SATUPRINSSI

Satuprinssi
Tarulipas pienille pojille

Toimittanut
E R K K I V A L K E I L A




KAHDEKSASNELJÄTTÄ VUOSIKERTA
____
ARVI A. KARISTO OSAKEYHTIÖ


*



Hämeenlinna 1960
Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino

*

SININEN

muurain

Oli kerran orpo poika, Antero Ainokainen, joka eli mummonsa kanssa pienessä tuvassa. Tuvan ikkunalla kasvoi Viisaudenyrtti, jonka kukista tipahteli kultaisia siemeniä. Mummo oli perinyt yrtin mummoltaan ja tämä taas omalta mummoltaan, niin että kyllä sillä yrtillä oli ikää. Mummo syötti kultaisia siemeniä Antero Ainokaiselle samalla tavalla kuin oli itsekin niitä saanut pikku tyttönä ollessaan: satumehuun ja tarinavelliin sekoitettuna. Muutoin kyllä poika vääristi suutaan ja sanoi, että ne olivat väkeviä.

Kerran eksyi Rutto-äijä mummon peruunamaahan. Se nauroi käheästi ja kynsi itseään ja kulki juttujaan kertomassa jokaikisen perunaperheen luona, olivat ne sitten keltaisia tai punertavia tai tummia kuin neekerit. Kohta olivat kaikki mukulat täynnä

No comments:

Post a Comment